Osaamispassi on standardimuotoinen kuvaus henkilöstä. Siinä esitetään kompaktissa muodossa henkilön keskeinen osaaminen sekä muut ominaisuudet. Osaamispassin näennäisen yksinkertaisen ulkoasun takana on perusteellinen valmistusprosessi, jonka avulla siitä saadaan mahdollisimman onnistunut kokonaisuus.
Osaamispassi valmistetaan asiakkaan ja asiantuntijan yhteisvoimin. Edellytyksenä tuon työn onnistumiselle on, että asiakas on asiaan hyvin motivoitunut sekä käyttää työhön riittävästi aikaa ja voimavaroja.
Osaamispassin valmistuksessa etsitään asiakkaan menneisyydestä tietoja, joita sitten yhdistetään tämän päivän tilanteeseen. Tämä valmistusprosessi toimii hyvin silloin kun asiakkaalle on aikaisempaa historiaa jo kohtuullisesti kertynyt eli aivan nuorimmille asiakasryhmille menetelmä ei niin hyvin sovi. Erityisen hyvin se taas sopii monipuolisen työhistorian omaaville henkilöille, joilla on tarve löytää uutta suuntaa itselleen. Työnantajille Osaamispassi tarjoaa tavan kartoittaa henkilöstön osaamista ”pintaa syvemmältä”, jolloin saatu tieto tukee osaltaan henkilöstösuunnittelua. Vastaavasti, jos työnantajalla on tarvetta vähentää työvoimaa, Osaamispassi-konseptilla voidaan tukea pois lähtevien työntekijöiden uudelleen työllistymistä.
Osaamispassi on rekisteröity tavaramerkki. Halutessaan sopiva, ja asiasta kiinnostunut taho, voi hankkia valmistusoikeuden myös itselleen.
Tämä on valmistuksen kivijalka. Ohjeistetussa prosessissa henkilö käy erityisen materiaalin avulla läpi oman taustansa.
Lähtökohtana on se ajatus, että tarvittava tieto on olemassa, mutta se on huolellisesti kaivettava esiin, jotta sitä voidaan hyödyntää.
Tässä vaiheessa henkilö haastatellaan käymällä läpi hänen etukäteen tuottamansa aineisto, tuotettuja vastauksia kysymyksillä tarkentaen.
Haastattelua voidaan painottaa oleellisimmilta tuntuviin asioihin, unohtamatta kuitenkaan koko kokonaisuuden läpikäyntiä.
Haastattelun jälkeen asiantuntija valmistaa saatujen tietojen pohjalta Osaamispassin, joka henkilön kanssa yhdessä tarkastetaan tarvittaessa sitä korjaten tai täydentäen.
Tällä monivaiheisella ja järjestelmällisellä prosessilla saadaan luotua osuva kuvaus henkilöstä.