Nykypäivän työmarkkinoilla työntekijät joutuvat vastaamaan työnantajien muuttuviin tarpeisiin itseään kehittämällä ja uutta oppimalla. Jotta tämä parhaiten onnistuisi, tulee heidän hahmottaa hyvin jo olemassa oleva osaamisensa ja ominaisuutensa, joiden pohjalta lähtevät uutta rakentamaan. Toisaalta nuo tiedot henkilöistä ovat arvokkaita myös työnantajille.
Osaamispassi-konsepti on kehitetty yllä kuvattuihin tietotarpeisiin: Se auttaa kartoittamaan henkilön keskeiset ominaisuudet ja kertoo ne selkeässä muodossa. Osaamispassin valmistusprosessi toimii urasuunnittelun työkaluna sen auttaessa henkilöä hahmottamaan itseään systemaattisella tavalla, jolloin suuntautuminen kohti tulevaisuuden työtehtäviä helpottuu. Lisäksi osaamisen kartoittaminen auttaa myös koulutustarpeiden havaitsemisessa.
Mitä paremmin työnantajat tuntevat työntekijöiden ominaisuudet, sitä tehokkaammin niitä voidaan hyödyntää. Tämä johtaa tuloksellisuuden parantumiseen, ja sitä kautta uusiin kasvu- ja työllistämismahdollisuuksiin.
Pohjana tulevan suunnittelulle on se, että tunnet ja tiedostat jo tapahtuneen.
Käymällä menneisyytesi huolella läpi, arvioiden samalla aiempia suorituksiasi, saat hyvän käsityksen itsestäsi: mitä osaat, mitkä tehtävät sinua kiinnostavat jne. Näin työskennellen saatat myös havaita sinulla olevia lupaavia osaamisyhdistelmiä.
Tarkastelemalla työmarkkinoiden vaatimuksia ja tarjolla olevia tilaisuuksia, saat tietoa, johon voit itseäsi peilata.
Näin saat käsityksen siitä, missä asioissa ja mihin suuntaan sinun kannattaa itseäsi kehittää. Voit myös pyytää tästä näkemyksiä kouluttajilta, työnantajilta ym. tahoilta.
Tulevaisuuden onnistumiset tapahtuvat tulevaisuudessa, mutta pohjan rakentaminen niille alkaa nykyhetkessä.
Elä kehityksen mukana ja tee toiminnassasi valintoja, jotka vaikuttavat mahdollisuuksiasi parantavilta. Seuraa edistymistäsi sekä ympäristön tapahtumia ja reagoi havaitsemaasi, tarvittaessa suuntaasi muuttaen.